Kasvillisuus tarvitsee vettä – ja päinvastoin!

Minnehän sadevesi ja kaikki muukin maan pinnalla kuljeksiva vesi on matkalla? Se on pikkuhiljaa hakeutumassa johonkin suurempaan vesistöön: ojaan, järveen, jokeen, mereen, pohjaveteen. Ja mikäs siinä, kunhan se ei kuljeta mukanaan irrallista maa-ainesta, ravinteita ja haitta-aineita. Yksi avaintekijöistä näiden pidättämisessä on runsas, monipuolinen ja kerroksellinen kasvillisuus.

Vesistöystävällinen puutarhanhoitaja välttää rantatontillaan suuria nurmikkopinta-aloja, sillä nurmikko imee jo lähtökohtaisesti huonommin vettä kuin runsas monikerroksinen kasvillisuus, johon kuuluu myös puita ja pensaita. Nurmikolla on ajan myötä myös taipumus tiivistyä, minkä seurauksena se pidättää vettä aina vaan heikommin. Tasaisella rantatontilla (1) lyhyeksi leikattua nurmikkoa voi toki olla enemmän kuin rantaa kohti jyrkästi viettävällä tontilla, ja kapeahko kaistale voi hyvin ulottua jopa rantaan asti. Rannan suuret lehtipuut tuottavat humusta ja varjostavat matalia rantavesiä ylläpitäen ekosysteemien kirjoa. Sekä tasaisella että jyrkällä tontilla kannattaa pyrkiä siihen, että mahdollisimman suuri osa rannasta on kasvillisuudeltaan luonnontilaista.

Jyrkällä tontilla (2) vettä hyvin imevien puiden ja pensaiden ensimmäinen vyöhyke tulisi sijoittaa jo hyvän matkaa ennen rantaa tai kauttaaltaan pitkin tonttia, ja tasaiseen tonttiin verrattuna kaikkea olisi hyvä olla enemmän eli tiheämmin, kerroksellisemmin, monipuolisemmin, runsaammin. Veden pidättymisen ja suodattumisen ohella kasvien runsas juuristoverkko sitoo viettävän maan paikoilleen vähentäen irrallisen maa-aineksen kulkeutumista vesistöön. Jyrkällä tontilla rantaan kulkeminen voidaan toteuttaa esim. suuriaskelmaisilla imeytysportailla, joissa askelmakehikot on täytetty soralla. Rankkasateen aiheuttaman pintavalunnan kulkeutumista vesistöön voidaan ehkäistä ja viivyttää esimerkiksi rannan suuntaisesti (viettävyyskulman vastaisesti) rakennetulla kapeahkolla imeytyskaivannolla, joka on täytetty karkealla soralla.  Imeytyskaivannon rakentamisesta kiinnostuneen kannattaa olla yhteydessä esim. kuntansa hulevesiasiantuntijaan.

Yllä olevat karkeat havainnekuvat on piirtänyt Outi Immonen mukaillen Yhdysvaltojen Vermontissa laaditun ”A Guide to Healthy Lakes Using Lakeshore Landscaping” -oppaan tonttipiirroksia. Kiitos innoituksesta, Holly Greenleaf ja kumppanit! Opas on erinomainen lisätietolähde kaikille asiasta kiinnostuneille, kunhan pidetään mielessä, että kaikkialla suositellaan kotoperäistä kasvillisuutta, joka eri maanosissa ja leveysasteilla poikkeaa luonnollisesti toisistaan. Vinkkien soveltamisessa ja kasvien valinnassa kannattaa konsultoida taimitarhoja.

Kasvillisuuden valinta vesistöystävälliseen puutarhaan

Istuta erilaisia kasveja: maanpeittokasveja, ruohoja, kukkivia perennoja, pensaita ja puita. Vesiensuojelu- ja monimuotoisuusvaikutukset tehostuvat, kun lajisto on monipuolista. Huomioi kasvivalinnoissa paitsi kasvien valon ja kosteuden tarve myös kasvuvyöhyke sekä ympäröivän maaperän laatu. Vältä istuttamasta suoriin riveihin ja pyri luonnonmukaiseen asetteluun, jossa jää tilaa uudelle kasvulle. Suosi kotoperäisiä kasvilajeja, sillä ne ovat sopeutuneet vallitseviin sääoloihin ja tukevat eliöstön monimuotoisuutta. Vältä vieraslajeja tai voimakkaasti leviäviä lajeja. Kasvien istuttamisen sijaan voi harkita myös luonnollista kasvittumista, jota voi avittaa kylvämällä ja kitkemällä tavoitellen lajistoon esimerkiksi luhtalemmikkejä, rantakukkaa ja kurjenmiekkoja. Luonnossa rauhoitettuja lajeja ei saa siirtää eikä edes niiden siemeniä saa poimia.

Puu-, pensas-, perenna- ja heinälajeja sekä sijoituspaikkoja riittää. Vesistöystävällisen puutarhan kulmakiviä ovat oikein valitut ja sijoitetut kasvit.  Lähtökohtaisesti luonnonmukaisten hulevesien käsittelyalueiden kasveiksi soveltuvat suomalaiset luonnonkasvilajit. Koko rantatonttihan on siis nähtävissä hulevesialueena.

Läpäisevä kasvualusta mahdollistavaa sen, että kasvien juuret saavat happea ja kasvavat nopeasti syvälle, koska kasvualustan huokostilavuus on suuri. Jos kasvi vaatii kosteat olosuhteet, istuta se rannan läheisyyteen tai painanteeseen. Korkeille, nopeasti kuivahtaville paikoille voi puolestaan istuttaa kasveja, jotka sietävät verrattain kuivaakin maaperää. Paljaiden, erodoituneiden ja/tai viettävien alueiden maaperä kaipaa katetta ja kompostimuhevoitusta sekä kasveja, jotka leviävät tehokkaasti.

Kuntaliiton hulevesioppaassa kerrotaan, että ”Biopidätysalueille soveltuvia kestäviä ja kuivuuden ja kosteuden vaihtelua sietäviä lajeja ovat mm: pajut (Salix) ja lepät (Alnus), rentukka (Caltha palustris), keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus), ranta-alpi (Lysimachia vulgaris) ja rantakukka (Lythrum salicaria).”

Hulevesialueiden ja -aiheiden, kuten sadepuutarhat ja muut imeytyspainanteet, kasvillisuuden valintaa varten olemme poimineet oheen suoria sitaatteja Luonnonvarakeskuksen Hulekas-projektin ”Luonnonkasvit ja biohiili hulevesien hallinnassa” -loppuraportin 44/2019 sivulta 112 (111):

”Rehevä, monikerroksinen kasvillisuus on tavoiteltavaa hulevesialueilla. Rehevä kasvillisuus uomassa haihduttaa ja viivyttää tehokkaasti vettä, pidättää kiintoainesta ja sitoo ravinteita ja haitta-aineita vedestä. Lajivalintoihin, perustamistapaan, hoitotarpeen ja -tavan määrittelyyn vaikuttaa paljon se, millaista aluetta tavoitellaan.”

”Kylvettäessä luonnonkasveja kylvö tapahtuu tavallisesti syksyllä, jotta siemenet saavat tarvittavan kylmäkäsittelyn. Tällöin syksyn ja talven sateiden aikana siemenet voivat ajautua muualle kuin suunniteltuun paikkaan. Istuttamalla voidaan jossain määrin säädellä kasvillisuuden muodostumista ja saada aikaan jäsentyneempi, ryhmittyneempi vaikutelma. Istuttamalla myös suojataan uomaa eroosiolta, joka voi rikkoa luontaisesti kasvittumaan jätetyn uoman muotoa. Istuttamalla toivottuja lajeja estetään osaltaan myös haitallisten vieraslajien leviämistä edistävien aukkopaikkojen syntymistä. Yhdistämällä kylvölajeja istutusten kanssa saadaan lisää monimuotoisuutta. Matalat kylvöheinät, ‑sarat, ‑vihvilät ja ‑luikat voivat myös muokata ympäristöolosuhteita edullisiksi kookkaammille, harvemmassa kasvaville lajeille. Ulkomaisten tutkimusten mukaan tämä voi osaltaan estää haitallisten vieraslajien asettumista alueelle.”

”Hulevesialueiden rannat ovat otollisia paikkoja pajuille ja lepille. Voimakkaasti kasvavina nämä peittävät nopeasti uoman näkyvistä ja tekevät yleisvaikutelmasta pusikkoisen. Toisaalta paju hyvänä haihduttajana ja ravinteiden sitojana on käyttökelpoinen laji hulevesien hallinta-alueilla. Pajuja on hyvä käyttää suunnitellusti ja rajatusti tällaisissa kohteissa myös tukemassa muun eliöstön monimuotoisuutta, sillä pajut ovat mm. varhain keväällä kukkivina tärkeitä ravintokasveja pölyttäjähyönteisille.”

Kasvilajeja hulevesien hallintaan

Edellä mainitun ja siteeratun ”Luonnonkasvit ja biohiili hulevesien hallinnassa” ‑raportin sivuilla 116–128 esitellään hulevesien hallintaan soveltuvia kasvilajeja. Kannattaa tutustua!

Hulevesien hallintaan soveltuvia kasveja pohtivan kannattaa tutustua myös Niina Lehtosen opinnäytetyöhön ”Sadepuutarha hulevesien hallinnan apuna” (HAMK, 2016).  Työn liitteessä 6 (s. 58–70) listataan koko joukko kasveja kasvuolosuhdevaatimuksineen.

Kasvillisuus haitta-aineiden sitojana

Jotkut kasvilajit ovat huomattavasti tehokkaampia kuin toiset hulevesien haitta-aineiden sitomisessa, mutta lajeista on meillä vielä hyvin vähän tietoa. Ainakin sarojen ja vihvilöiden tiedetään olevan tehokkaita, mutta epäilemättä on lukuisia muitakin. Asiaa on tutkittu Suomessa hyvin vähän, joten mitään varsinaisia listauksia omista kasvilajeistamme ei ole tarjolla. Aihetta toki käsitellään jo mainitun Luke-raportin sivulla. Asiasta kiinnostunut löytää kohdat parhaiten hakusanalla ”haitta-aine”. Kuntaliiton hulevesioppaassa todetaan, että puhdistusteholtaan parhaat kasvit ovat voimakkaasti leviäviä lajeja, kuten järviruoko, järvikaisla ja osmankäämit sekä puuvartisista pajut.

Nurmikko ei joka paikkaan kuulu – vältä suuria nurmipinta-aloja

Hyvin hoidetulla ja hyväkuntoisella nurmikolla on paikkansa, mutta sadevesien hallinnan ja vesiensuojelun kannalta maltti on valttia tässäkin asiassa. Suuria nurmipinta-aloja kannattaa välttää, sillä nurmikko on monotoninen ja muuttuu tiivistyessään helposti vettä huonosti läpäiseväksi. Vain erittäin hyväkuntoinen ja karikepitoinen nurmi imee ja pidättää edes kohtuullisesti vettä.

Jos nurmikkoa kuitenkin välttämättä haluat, kylvä sitä maltillisesti ja vain paikkoihin, joissa se todella viihtyy.  Huolehdi nurmikon kunnosta, jotta se kasvattaa mahdollisimman kattavan ja tuuhean juuriston. Paksu, hyväkuntoinen, ilmavajuurinen nurmikko imee ja suodattaa luonnollisesti paremmin kuin harva, kitukasvuinen ja tiivistynyt. Ruohonleikkuusta syntyvä nurmisilppu on erinomaista lannoitetta, joten se kannattaa jättää niille sijoilleen eikä haravoida pois.

Nurmikon ilmastus

Nurmikon vedenimemiskykyä kannattaa kohentaa säännöllisellä ilmastuksella, jossa maa-ainesta kairataan ulos sieltä täältä. Toimenpiteen toistotarpeen määrittelee nurmen alla olevan maaperän tyyppi. Siinä missä hiekkaiselle maalle riittää muutamien vuosien välein tapahtuva ilmastus, vaatii savinen maa jokavuotisen operaation. Tunne/selvitä tonttisi maaperän koostumus ja tiedustele tarkempaa ohjeistusta taimitarhoilta.

Voisiko sinulla olla viherkatto?

Viherkatto on varsin esteettinen keino hulevesien hillitsemisen ja hallitsemisen ratkaisuvalikoimassa. Jippohan on siinä, että sadevesi, jonka viherkatto imee ja/tai haihduttaa, ei koskaan edes päädy maan kamaralle hulevedeksi. Viherkatto siis vähentää varsinaisen hoideltavan huleveden määrää. On selvää, ettei viherkatto ole hulevesien suhteen yksistään riittävän tehokas, mutta sen tarjoamat lisähyödyt tekevät siitä yhden varteenotettavan rikan rokassa. Viherkattojen kasvillisuus viilentää rakennusta kesäisin sekä toimii lisäeristeenä talvisin. Tasakatto voi olla oiva sijoituspaikka jopa kattopuutarhalle.

Lisälukemista viherkatoista: